Suomenojan mastoteline

SVK:n hallitus päätti toukokuun kokouksessaan, että suunniteltua Suomenojan mastotelineen uudistamista ei toteuteta kesällä 2021. Tavoitteena on varmistaa kerhon taloudellisen tilanteen pysyminen hyvänä koronasta johtuvista poikkeusoloista huolimatta ja siksi investointeja pyritään siirtämään mahdollisuuksien mukaan eteenpäin. Mastotelineen uudistamiseen on laadittu valmiit suunnitelmat ja mastotelineen uudistamista arvioidaan uudelleen kaudella 2022.

50 v juhla

Soukan venekerhon 50 v juhlat järjestetään perjantaina 20.8. terveysturvallisesti. Juhla alkaa aamusoitolla ja lipunnostolla klo 8.00. Satamassa olevat veneet nostavat SVK:n veneseuralipun sekä järjestävät juhlaliputuksen. Myöhemmin satamaan saapuvat voivat nostaa liput tullessaan. Tavoitteena on saada satama näyttävästi esille juhlan kunniaksi.

Vastaanotto kutsuvieraille pidetään paviljongissa klo 12-17. Yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien edustajien tervehdyksille varataan ajat puolen tunnin välein.

SVK:n jäsenten juhla alkaa klo 18.30 jolloin paviljongista voi noutaa picnic-illallisensa ruokajuomineen ja kirjekuoren, jossa on SVK:n tervehdys, illan ohjelma sekä lista SPV:n seura-ansiomerkkien saajista. Illallista on tarkoitus nauttia joko omassa veneessä tai paviljongin ympäristössä turvavälejä noudattaen.

Puhallinorkesteri LOUHI aloittaa klo 19.00 esityksensä lipputankojen viereen pystytetyssä telttakatoksessa esiintymissuunnan ollessa satamaan päin. He soittavat kaksi 45 minuutin settiä. Esitys päättyy klo 21.00 iltasoittoon ja lipunlaskuun.

Kutsu 50 v juhlaan, ilmoittautumis- ja illalliskortin maksuohjeet lähetetään sähköpostitse kesäkuun aikana. Ilmoittautumiset tapahtuvat myös sähköisesti ja viimeinen ilmoittautumispäivä on 2.8.

Juhlaan ilmoittautuneet liitetään SVK:n 50 v WhatsApp-ryhmään, jota kautta viestit ja keskustelut sekä valokuvat kulkevat juhlapäivän aikana. Ryhmä suljetaan juhlaviikonlopun jälkeen.

Juhlien järjestelyitä on tehty jo 2 vuotta ja muutoksia järjestelyihin on jouduttu tekemään poikkeusolojen vuoksi. SVK:n hallitus kiittää kaikkia järjestelyissä tähän mennessä mukana olleita! Viimeiset yksityiskohdat ja ohjeistukset tullaan hoitamaan pienellä ydinryhmällä, johon kuuluvat allekirjoittanut, varakommodori Juha Viljakainen, kerhosihteeri Ulla Pohjalainen sekä Katri Rosenberg.

Sääntömuutoksia

SVK:n hallitus tulee syksyn aikana käsittelemään kahta sääntömuutosasiaa.

Miehistöjäsenluokasta on tähän mennessä saatu hyviä kokemuksia. Sääntömuutosehdotusta valmistellaan uuden jäsenluokan virallistamiseksi venekerhossamme.

Jäsenluettelon julkaiseminen esim. nettisivujemme suljetussa jäsenosiossa vaatii myös ilmeisesti sääntömuutoksen. Hallitus selvittää asian ja tuo mahdollisen sääntömuutoksen vuosikokoukseen.

Hyvää purjehduskautta toivottaen!


Tero

PS. Muistakaa käyttää SVK:n 50 v juhlaviiriä myös alkavalla purjehduskaudella. Se on herättänyt paljon positiivista huomiota viime kesänä!