Kohta sen jälkeen, kun olin ottanut hoitaakseni kommodorin tehtävät, eräs jäsen totesi ”kerhohan on valmis, helppo homma”. Valmishan kerho oli, paljon valmiimpi kuin liittyessäni siihen keväällä 1971. Kiinteistö ja talous hyvässä kunnossa, toiminnot pyörivät luotettavasti, ei ongelmia.
Tästä huolimatta olo on välillä ollut vähän kuin Liisalla peilimaailmassa, jossa saa juosta pysyäkseen edes paikoillaan. Ympäristö muuttuu ja muutoksessa on parasta olla mukana – kerho ei ole koskaan lopullisesti valmis, aina ollaan hivenen jäljessä. Pyrkimyksenä on, että jäljessä ei olla kovin pahasti. Parannettavaa ja fiksumpia toimintatapoja löytyy jatkuvasti. Telakkapaikat määritellään CAD-avusteisesti, vartiovuorojen varauksessa siirrytään sähköiseen kalenteriin jne...
Monesti muutoksissa on kyse omaehtoisesta toiminnasta, halusta tehdä asioita uudella tavalla, hyödyntää tarjolla olevia uusia mahdollisuuksia. Joskus on sitten kyse pakosta sopeuttaa toiminta oman vaikuttamisalueen ulkopuolelta tulevaan tapahtumaan tai asiaan kuten keskusjärjestön uuteen rekisterijärjestelmään. Venekerhon puitteissa kysymys voi olla esimerkiksi siitä, että veneilijöiden on kuviteltu tarvitsevan keväällä kenties yksi tai kaksi isompaa laituripaikkaa, mutta tarvitsijoita ilmaantuukin sitten puolen tusinaa. Kaikenlaisia tilanteita voi tulla ”yllättäen ja pyytämättä”, ja niiden vaikutuksia voidaan joutua pohtimaan siltä seisomalta pitkälle tulevaisuuteenkin.
Laitureita uudistettaessa pyrittiin näkemään tulevaisuuteen tietäen venekannan koon kasvavan jatkuvasti. Peruslähtökohta oli tietenkin saada silloisille veneille sopivat paikat ja optimoida laituritilan käyttö, mutta samalla varautua myös siihen, että veneitä vaihdettaessa yleensä vaihdetaan isompaan. Venepaikkaskaalan leveämmän pään paikkoja rakennettiin silloista tarvetta enemmän, ja jotkin veneet sijoitettiin sinänsä tarpeettoman väljästi. A- ja C-laituri uudistettiin kesäksi 2014 ja D-laituri kesäksi 2015. Jo keväällä 2016 jouduttiin sitten toteamaan, että kokoluokkien 3,6 m ja 4,1 m paikat ovat täynnä. Kerhon talouden kannalta mukavaa, mutta venettä vaihtoa suunnittelevan kannalta ei niinkään.
Venekerhossa jäsenet ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin mahdollisimman tukeva tilinpäätös. Myös niille jäsenille pitää yrittää löytää mahdollisuus toteuttaa tulevaisuudessa venehaaveensa, jotka eivät ehtineet mukaan tähän jakoon. Helppoa tämä kuitenkaan ei ole.
Laitureiden jatkamisella saataisiin jäsenille lisää leveitä paikkoja, mutta saataisiinko vastaavasti uusia jäseniä vapautuville paikoille ja heille talvisäilytyspaikkojakin? Kun perusongelmana on nykyisen laiturikapasiteetin hankala kokojakauma, pidemmällä aikavälillä toiveet kohdistuvat E-laiturin uusimiseen, jolloin on mahdollista vaikuttaa paikkojen jakautumiseen eri kokoluokkiin. E-laiturin uudistaminen on kaupungin työlistalla ja toteutuukin joskus, mutta sitä ennen on käytettävissä vain ongelmallisia vaihtoehtoja.
Laiturien nykyiset karsinat on periaatteessa (ja käytännössäkin) mahdollista jakaa uudella tavalla esim. siten, että karsinan kaksi 3,1 metrin paikkaa muutetaan 3,6 ja 2,6 metrin paikoiksi. Ongelmana on, että saataessa yksi leveä paikka saadaan myös yksi kapea paikka, joista on jo nyt ylitarjontaa.
On myös mahdollista hyödyntää olemassa olevaa laiturikapasiteettia nykyistä paremmin siten, että venepaikkansa maksimileveyttä kapeamman veneen viereen sijoitetaan vene, joka on hieman leveämpi kuin ko. paikan nimellisleveys.
Ongelmana on päästä venepaikan laskutuksessa oikeudenmukaisuuteen. Laskutus tapahtuu nykyisellään Suulissa venepaikan leveyden, ei itse veneen leveyden mukaan. Tällöin venepaikan maksimileveyttä leveämpi vene maksaa paikastaan vähemmän kuin ”oikein” sijoitettu vene, jolloin jäseniä ei kohdella yhdenvertaisesti.
Periaatteessa olisi mahdollista nostaa sellaisen yksittäisen paikan maksuluokkaa, jolle on sijoitettu paikan nimellisleveyttä leveämpi vene. Kapealla paikalla oleva ylileveä vene maksaisi saman hinnan kuin ”oikealla” paikalla oleva saman levyinen, mutta kenties tuntisi joutuneensa syrjityksi paikkansa kapeuden vuoksi? Tulisiko harkita siirtymistä veneiden leveyteen perustuvaan laskutukseen (mikä on ollut tavallaan ajatuksenakin, kun veneet on alunperin sijoitettu kokoaan mahdollisimman hyvin vastaaville laituripaikoille)? Tällainen maksujärjestelmä edellyttäisi, että veneiden leveydet voitaisiin todentaa luotettavasti.
Leveiden paikkojen puute on todellinen ongelma ja lähivuosina vielä todellisempi, eikä se hoidu itsestään. Mikäli asiaa selvittämään perustettu task force ei löydä asiaan tyydyttävää ratkaisua, niukkuutta on pakko alkaa jakaa tylyllä kädellä. Venettä vaihtavalle tai hankkivalle saatetaan joutua toteamaan suoraan, että satamassa ei ole hänen tulevalle veneelleen sopivaa venepaikkaa. Jäsenellä ei ole subjektiivista oikeutta tuoda satamaan mikä tahansa haluamansa vene ja edellyttää, että kerhon on järjestettävä sille paikka. Kannattaa siis varmistaa etukäteen, että satamassa on tilaa.
Venekerhon ohjesäännöissä on vanhastaan määräyksiä sen varalta, että venepaikkoja ei riitä kaikille halukkaille. Niitä ei ole ollut tarvetta tutkailla moniin aikoihin, mutta tulevina keväinä ne saattavat hyvinkin tulla käyttöön.
Aina vaan sääntöjä, osa 2
Ihan valmista ei säännöistäkään tullut vuosikokouksessa, jossa hallitus velvoitettiin sisällyttämään tulevassa sääntöuudistuksessa sääntöihin ohjesäännöissä jo nyt oleva kohta varsinaisen jäsenen kuolemantapauksessa sovellettavasta jäsenyyden siirtymisestä.
Sääntöuudistuksen jatkovaiheessa saatettaisiin em. asian lisäksi harkita esim. sääntöjen tarkoituspykälän päivittämistä. Siinä kerhon varainhankinnan lähteenä esiintyy mm. ”poltto- ja voiteluaineiden myynti jäsenille ja heidän vierailleen”, jonka toteutumista ei useammastakaan syystä voitane pitää järin todennäköisenä.
Päivittämistä kaivannee myös kokouskutsun lähettäminen, joka nykyisin tapahtuu jäsenille lähetettävällä kirjeellä. Viestintä tapahtuu kerhossa muilta osin sähköpostitse ja verkkosivuilla, miksi ei siis myös vuosikokouksen koollekutsuminen? Sähköpostittomia kerholaisia palvelisi tässä kuten muussakin viestinnässä vartiotuvan kerhokansio sekä huoltorakennuksen ilmoitustaulu.
Periaatteellisesti mielenkiintoisempi on Maksujen suuruus -kohta, jossa ensin todetaan vuosikokouksen määräävän maksujen suuruuden, mutta seuraavassa kohdassa rajoitetaan perhejäsenen ja juniorijäsenen liittymis- ja jäsenmaksut enintään puoleksi varsinaisen jäsenen vastaavista maksuista. Ikään kuin säännöistä aikanaan päättänyt vuosikokous ei olisiluottanut myöhempien vuosikokousten harkintakykyyn rajoittaessaan näin kaikkien niiden päätäntävaltaa... Kun vuosikokoukset ovat kuluneiden vuosien aikana varsin hyvin pidättyneet pelätyistä ylilyönneistä (liittymismaksuja ei ole peritty lainkaan) ja näin osoittaneet harkintakykynsä, on kai vuosikokouksen aika ottaaitselleen takaisin täysivaltaisuus?
Pohdiskella sopinee myös sääntöjen viimeistä pykälää, jossa kerrotaan saavutettujen jäsenoikeuksien säilyvän. Mitä ovat nämä jäsenoikeudet ja millä perustein saavutettuja, kun ne on näin sementoitu? Ovatko nämä oikeudet juuri niitä etuoikeuksia, jotka tammikuinen vuosikokous yksimielisesti poisti perusteettomina? Jäsenten oikeudet on esitetty säännöissä selkeästi kuten myös ne poikkeustilanteet, joissa jäsen menettää oikeutensa. Jäsenen oikeudet säilyvät, ellei yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen vastaisesta toiminnasta muuta seuraa. Jäsenen oikeusturva on vankka ilman hämärää viimeistä pykälääkin.
Tässäkin näyttäisi esiintyvän samaa epäluottamusta sen suhteen, että kerhossa noudatettaisiin kohtuutta ja hyvää hallintotapaa? Vaikka pykälä poistuisi, vuosikokouksella säilyy aina valta valvoa ja oikaista hallituksen toimia ja vuosikokouksella on etenkin valta sekä velvollisuus nimittää sellainen hallitus, että sen toimiin voi luottaa. Pykälän poistuminen ei vielä merkitsisi, että esimerkiksi vartiovuorosta vapautuksen saaneet yli 75-vuotiaat joutuisivat takaisin vartiokoppiin tai joltain peruttaisiin venepaikka ilman sääntöihin perustuvaa syytä.
15.5.2016
Eero Kallio