Eero Kallio Suomenojalla käydessä aprikoin jälleen telakoinnin tulevaisuutta alueella. Keväällä valtuusto antoi jokseenkin selkeän viestin, että telakoinnin jatkumiselle löytyy poliittista tahtoa. Muutoksia toki tapahtuisi, mutta isossa kuviossa säilyisi sentään jokin järki ja kohtuus. Kesän purjehduksille saattoi siis lähteä jotenkin levollisin mielin.

Takaisin tullessa saikin sitten lukea elokuun ensimmäisestä Länsiväylä-lehdestä, että Finnoo-projektin johtaja Kimmo Leivo oli teettänyt laskelmia veneilijöiden saamasta tuesta. Hänen mukaansa Espoo tukisi talvitelakointia kymppitonnilla jokaista venettä kohti, jos Suomenoja jätetään veneiden säilytyskäyttöön. Tuki tulisi siitä, että Espoo kokisi vuosittain 20 miljoonan euron tulonmenetykset, kun alueesta odotetut maanvuokra- ja myyntitulot sekä kiinteistöverojen ja muiden verojen tuotto jäisi saamatta.

Kentän kiviä potkiskellessa kymppitonni keskimäärin 40 neliön paikkaa kohti tuntui kovasti korkealta. Kun meillä on ollut vene Suomenojalla 40 talvena, olemmeko siis saaneet 400 000 euroa siitä, että aluetta ei vuosikymmeniä sitten rakennettu uudeksi Eiraksi? Ilmankos on ollut varaa asuntoon ja autoonkin, kiitos Espoon suopeuden? Jos kuulostaa absurdilta, ei mikään ihme. Absurdia se onkin.

Kysymyksenasettelu sinänsä on taloustieteen peruskauraa, eikä laskelman laatiminen kerro välttämättä muusta kuin tavanomaisesta virkamiestyöskentelystä. Aivan tavatonta ei ole sekään, että laskelmia tehdään niin kauan kunnes lopputulos on tavoiteltu.

Taloustieteessä perimmäinen pohdiskelu pyöriin juuri resurssien optimaalisen kohdistumisen ympärillä. Jos resursseja käytetään yhteen tarkoitukseen, niitä ei voi käyttää toiseen tarkoitukseen ja silloin menetetään tuosta toisesta vaihtoehdosta saatava hyöty, rahallinen tai muunlainen. Tällöin puhutaan vaihtoehtoiskustannuksesta.

Kun Suomenojan kentällä on veneitä, alueesta saadaan telakkamaksuja, mutta ei muuta tuottoa. Keskeinen kysymys Leivon virkamiesten laskelmassa onkin, mikä tuo muu tuotto voisi olla. Tämän tapaisten laskelmien kanssa tekemisissä olleet tietävät, kuinka herkkä lopputulos on käytettyihin olettamuksiin nähden. Onko paikka todella niin houkutteleva, että tonteista saadaan huippuhinta? Saadaanko alueelle suurituloista väkeä, joka maksaa korkeita veroja? Heidän pitäisi tulla Espooseen muualta, muutoin heistä ei kuntatalouden kannalta tule nettohyötyä? Riittääkö saastuneen maan kuorinta metrin syvyyteen, vai pitääkö mennä kolmeen metriin?

Samankaltaisia menetetyn hyödyn laskelmia voitaisiin hyvin tehdä myös siitä, paljonko tuetaan vaikkapa hevosharrastusta Matinkylässä tai valkoposkihanhien käyskentelyä Silkkiniityllä – molemmat alueet olisivat aivan oivallista rakennusmaata hyvien veronmaksajien tarpeisiin. Ei ole kuitenkaan tehty, sillä tuo muu ei-rahallinen hyöty yhteiskunnalle koetaan ilman laskelmiakin niin mittavaksi. Finnoo-projektissa sitä vastoin veneilyharrastuksella on arvoa vain veneilijälle, tosin maisematekijänä myös rantarivitaloille.

Suomenojasta tehtyjen laskelmien realistisuutta ei voi arvioida ilman, että niitä pääsee tarkastelemaan lähemmin. Sittenkään niiden realistisuudesta ei voi olla varmuutta, koska edellä esitettyihin ja lukemattomiin muihin samankaltaisiin kysymyksiin ei ole vastauksia etukäteen, vasta sitten, kun projekti on toteutunut. Silloin ollaankin sitten jo myöhässä.

Sen tiedämme, että etukäteislaskelmat menevät joskus pahasti pieleen. Moni muistaa Valcon, useampi on ihmetellyt Talvivaaran altaisiin upotettavien miljoonien määrää. Projektit perustuvat helposti laskelmalle ”kun tämän ja toisen saan, niin kolme enää viidestä puuttuu”. Kun tavoite on kirkkaana mielessä, asuntojen ja tonttien hintatoiveissa hiilivoimalan naapurusto muuttuu Merikadun veroiseksi, veneilijöitä vaivaava voimalan noki ei enää laskeudukaan talojen pihoille vaan katoaa taivaan ikisineen, saastunut täyttömaa muuttuu peruskallioksi.

Kymppitonnin tuki näyttää lehden otsikossa raflaavalta ja on sopivan iso ja pyöreä summa, jotta se läpäisee poliitikon tajunnan. Tässä vaara piileekin. Virkamieslaskelmilla on (kai) poliitikkojen piirissä uskottavuutta, minkä vuoksi veneilijöiden ja Finnoo-projektin välisessä informaatiosodassa voi disinformaatio päästä voitolle, jos esitettyjä laskelmia ei päästä avoimesti tarkastelemaan. Finnoo-projektilta voisi odottaa laskelmiensa avaamista, jotta tuon kymppitonnin olemusta voitaisiin tutkia lähemmin.

Asiallisen keskustelun kannalta tämäkin tulisi kuitenkin kovasti myöhään, sillä kaupunginsuunnittelulautakunta käsittelee asiaa Leivon lukujen ja paikallisen ilmaisjakelulehden otsikoinnin pohjalta jo 19.8. Hyvin junailtu Finnoo-projektilta, pakko myöntää.

9.8.2015

Eero Kallio