Eero Kallio Kommodorikauteni viimeisen kierroksen ollessa jo viimeisillä kalkkiviivoilla eteen on noussut uusi todellisuus. Kevään ja kesän aikana hieman ihmetytti uusiksi jäseniksi pyrkivien vähäinen määrä, ja satamakartassa näkyi siellä täällä vapaa paikka. Toimintakertomusta laadittaessa ilmeni, että päättyneenä toimintavuonna kerhosta poistui kaikkiaan 30 henkeä. Väki harmaantuu ja vähenee. Uusia jäseniäkin toki saatiin, mutta ei likikään samassa määrin. Vanha kansa sanoi, että pidot paranevat kun väki vähenee, mutta he taisivat tarkoittaa jotain muuta kuin venekerhotoimintaa.

Uusi todellisuus näyttäytyy päättyneen vuoden tilinpäätösluvuissa karuna. Liittymismaksut supistuivat edellisestä kaudesta 12600 euroa, jäsenmaksutulot n. 1300 e ja venepaikkamaksut n. 2400 e. Vaikka paviljonkia myytiin selvästi paremmin kuin edellisvuonna, tulos tipahti 4373 euroa miinukselle – edellisvuodesta vaihtui etumerkki ja vuoteen 2014 eroa on lähes 19000 euroa.

Yhdistyksemme varsinaisena tavoitteena ei ole voiton tuottaminen ja taloutemme hyvin kestää näinkin suuren alijäämän, pankissa on rahaa kattamaan useampikin alijäämävuosi. Huolestuttavaa on taloutemme rakenne, se, että venekerhon talous on perustuu niin keskeisesti paviljongin vuokraustoimintaan ja suuresti vaihteleviin liittymismaksutuloihin. Paviljonki antaa vuokratuloja liki 60 % enemmän kuin jäsenmaksutulot ovat ja joinain vuosina (esim. 2015) liittymismaksuja on kertynyt liki 70 % suhteutettuna jäsenmaksutulojen määrään.

Kuluneiden vuosien aikana on mieleen tullut useammankin kerran ajatus olenko venekerhon kommodori vai enemmänkin tilavuokrausyrityksen (palkaton) toimitusjohtaja, siinä määrin olennainen osa paviljonki-tulosalueen pyörittämisellä on etenkin sihteerin toimenkuvassa. Paviljongin markkinoitavuus on monesti keskeinen päätöskriteeri.

Paviljongista saatavat tulot ovat tervetulleita, paviljonki on tärkeä osa talouttamme ja imagoamme. Paviljongista on syytä pitää hyvää huolta, sillä sen tuottama tulovirta on osoittautunut varsin vakaaksi. Häitä pidetään ja merkkipäiviä vietetään tulevaisuudessakin, ja meillä riittää asiakkaita, jos meillä on tarjota niiden viettoon kilpailukykyiset puitteet. Hintaa otetaan sen verran, minkä markkinoiden arvellaan kestävän – jäsenille tietenkin halvemmalla. Mutta mitä enemmän venekerhotoimintaa halutaan rahoittaa paviljongin vuokrauksella, sitä paremmin on syytä tuntea yhdistysten verotusta koskevat säännöt.

Vuokraustulojen ja liittymismaksujen runsaan kertymän ansiosta SVK:n jäsenten vuotuinen maksurasitus on Espoonlahden alhaisin, ja kalliimpia ovat muutkin tutut seurat kuten esim. EMK, EPS ja HSK. Paviljongin vuokraajat ja kerhoon liittyvät maksavat meillä niitä kuluja, jotka muissa kerhoissa menevät jäsenten maksettaviksi. Jäsenmaksu on meitä alempi vain Laurinlahdessa, eikä meillä peritä siellä ja muualla yleisesti perittäviä katsastus-, vene- yms. lisämaksuja. Liittymismaksumme 900 e on sitä vastoin poikkeuksellisen korkea, sillä pääkaupunkiseudulla sitä korkeampi lienee vain NJK:n 1000 euroa.

Kallis liittymismaksu on monipiippuinen juttu. Jos venepaikoille on kysyntää, venekerhon jäsenyys käy kaupaksi kalliimmallakin hinnalla ja kassaan kertyy mukavasti rahaa. Tilanne oli muutaman vuoden ajan tällainen, vaikka yleinen taloustilanne on ollut pitkään vaikea. Syitä tällaiseen menneeseen menestykseen on vaikea nähdä, ja vaikea on myös tietää, miksi uusien jäsenten virta yht´äkkiä hiipui. Jos ajat ovat ankeat, korkea sisäänpääsymaksu varmasti hillitsee liittymishaluja ja ainakin panee etsimään halvempia vaihtoehtoja. Kun tulijoita on ollut vähän, onko kustannustietoisuus siis levinnyt vihdoin myös veneilyväen keskuuteen? Vai pelottiko kenties epävarmuus veneen talvisäilytyksestä Suomenojalla? Tai ”herrojen huvikuunareille ja juppiskoottereille” (määritelmä T. Soinin) mahdollisesti tuleva venevero? ??

Uusien jäsenten määrän vaikea ennakoitavuus tekee budjetoinnista ja talouden hallinnasta haasteellisen, jos talous lepää paljolti uusien jäsenten tuoman tulovirran varassa. Jos muuta tietoa ei ole, budjetissa on luontevaa arvioida uusien jäsenien määrä samaksi kuin päättyneenä vuonna toteutui. Kun yhdistys tekee tavanomaisen nollatulokseen tähtäävän budjetin, uusien jäsenten jatkuvaan virtaan perustuva laskelma voikin tuottaa karvaan yllätyksen. Uusien jäsenten saantiin liittyy iso epävarmuus, kun taas jäsenistön vanheneminen ja vähittäinen poistuminen kypsään ikään ehtineen venekerhon vahvuudesta on paljon varmempaa ja luo talouteen heikkenevän perustrendin.

Mihin edellä oleva pyörittely sitten tähtää?

  • Korkea liittymismaksumme on selvä kilpailuhaitta uusien jäsenten hankinnassa. Moni jäsenyyttä miettivä ei varmaan osaa oivaltaa tai arvostaa sitä, että alemmat vuotuiskustannuksemme kuolettavat liittymismaksuissa olevan eron ajan mittaan.

  • Parempi ennakoitavuus ja kestävämpi talous olisi saavutettavissa yhdistelmällä matalampi liittymismaksu - korkeammat jäsenmaksut. Olennaista on, että uusia jäseniä saadaan niin paljon, että laiturikapasiteetti tulee täyskäyttöön.

  • Muutos tuntuu isolta, kun on totuttu halpaan ja helppoon elämään. Ajatella kuitenkin kannattaa.

  • Tämän ”pyörittelyn” tarkoituksena on toimia ajattelun ja keskustelun virikkeenä sen varalta, että jäsenhankintaan ja paviljongin markkinointiin suunnitellut lisäpanostuksetkaan eivät muuta kehityksen suuntaa olennaisesti.


15.12.2016

Eero Kallio